26 joulukuuta 2014

#28 Meidän Joulu

Tänä vuonna meillä vietettiin perinteinen sukulaisjoulu. Aamulla teimme äidin kanssa viimeisiä valmisteluja, ruokaa ja katettiin pöytä. Iskä lähti puoliltapäivin hakemaan veljeään ja äiti pian sen jälkeen pukemaan mummoa ja viemään tätä kotipaikkakuntansa jouluharatuteen. Tämän jälkeen äiti ja mummo tulivat meille ja lähtivät yhdessä joulusaunaan. Kaikki kävivät ennen ruokaa joulusaunassa. Sisko tuli perheineen ja aloitettiin jouluruokailu. Tämän jälkeen hetki jutustelua. Lähdin siskoni mukaan heille katsomaan ja kuvaamaan joulupukkia, kun porukat, setä ja serkku veivät mummon kotiinsa ja kävivät haudoilla. Porukat tulivat hakemaan minua joskus seitsämän maissa, mentiin kotiin ja jaettiin meidän lahjat. Äidiltä sain lahjaksi 3x hierontalahjakortin, kummeilta marmeladikuulia ja 20€ ja porukat ja serkku olivat ostaneet Veikkauksen arpalahjoja, jotka jaettiin ja katsottiin tuliko voittoa. Ja kyllähän sieltä tuli!











neljä sukupolvea :D


07 joulukuuta 2014

#27 neljäs viikko

Nyt on neljä viikkoa porskutettu eteenpäin uudella tyylillä, mutta en valitettavasti ole huomannut minkäänlaista muutosta kropassani. Ainoastaan mahani on alkanut toimimaan! Joku jo pari päivää sitten kysyi ask.fm sovelluksessa muutoskuvaa minusta, mutta voin oikeastaan jo nyt sanoa, ettei semmoista valitettavasti tulla ottamaan... :/ Yritän tositosi paljon tsempata seuraavat ja viimeiset kaksi viikkoa, mutten usko siltikään muutoksia syntyvän.

Tämä oli nyt hieman ankea postaus, mutta laitetaan loppuu pari pentukuvaa piristämään :)




02 joulukuuta 2014

#26 Kolmas viikko

Kolmas viikko on mennyt nopeasti. Ohjeita on noudatettu lähes prikulleen ja tänään sai nauttia tankkauspäivästä ♥ On ollut ihanaa ahtaa mahaan leipää juustoineen ja juoda maitoa ja syödä vähän kaikkea mitä kaapista löytyy. Ja iltapalaksi olisi tiedossa äidin tekemiä pannareita ja jäätelöä ♥ Treenit on vedetty, ehkä hieman löysäillen jalkojen ollessa kipeät ja tänään olisi tiedossa vielä viimeiset tämän viikon treenit.

Maanantain lounas; pastaa ja kanaa | Tiistain lounas; riisiä ja kanaa | Torstain lounas; kanatortillaa
Huomenna alkaa joulukuu! Valitettavasti tänä vuonna pitää luopua suklaakalenteriperinteestä, mutta kuvakalentereita löytyy senkin eestä :D Ensi viikonloppuna olen pitkästä aikaa kotona, ilman Dania ja olisikin tarkoitus siivoilla ja laittaa joulua sisälle. Ajattelin myös katsoa molemmat jo ilmestyneet Hobitit, jotta voin kolmannen elokuvan VPK.lla käydä katsomassa. Lauantaina on tiedossa pipareiden leivontapäivä; siskoni poikineen tulee meille ja kaikki yhdessä leivotaan pipareita :) Sunnuntaina on ylimääräiset tanssiharjoitukset ja alamme suunnittelemaan omaa tanssia ja kerrataan jo opeteltuja perustansseja.

23 marraskuuta 2014

# Toinen viikko

Toinen viikko on ohitse ja fiilikset ovat aika huonot. Muutoksia ei ole tapahtunut missään muussa kuin mahan toimivuudessa. Toki tämä on hyvä asia, mutta olisin toivonut jo ulkoisia muutoksia. Treenit vedettiin ohjeen mukaan ja torstaina oli ratsastustunti ja perjantaina minun ensimmäiset Wanhojen harkat! Tanssit tuntuvat suht. helpoille, joten ehkä selviän siitä päivästä. Ruokailua olen jatkanut samaan rataan kuin viimeviikollakin, toki hieman pienemmillä annoksilla. Vähän alkaa tuntua siltä että kokoajan on nälkä, kun viime viikolla oli kokoajan ähky. Eilen oli hieman poikkeuspäivä, sillä oli hirviseuramme peijjaiset ja pakkohan minun oli perinteenä syödä mykyrokkaa :D

Tiistain lounas; riisiä ja jauhenlihakebab | Keskiviikon lounas; kaksi tortillaa hirvenjauheliha- ja kasvistäytteellä | Torstain lounas; pastaa ja hirvenjauhelihapihvejä (osittain syötynä)

Perjantain lounas; kanasuikaleita ja pastaa | Lauantain päivällinen; mykyrokkaa | Keskiviikon iltapala; skyr vaniljarahkaa ja pakastemansikoita

16 marraskuuta 2014

#24 Ensimmäinen viikko

Ensimmäinen viikko on suoritettu lähes kunnialla loppuun! Olo on todella täysi, väsynyt ja pää on vähän väliä kipeä. Nämä johtuu ruokavaliosta ja siitä etten osaa vielä juoda tarpeeksi vettä. Ruoka jota aterioilla olen tehnyt on ollut taivaallista, aamu-, ilta- ja välipalat on vain aika hirveitä xd Olen koko viikon joutunut korvaamaan päivällisen kouluruolla ja joudun jatkossakin. Välipala on lähes joka päivä proteiinipatukka ja hedelmä ja aamut lähtee käyntiin smoothiella. Treenit on suoritettu tiistaina ja keskiviikkona, sekä aerobinen korvattu torstain ratsastustunnilla. Treeni on todella rankka ja ottaa varsinkin jalkojen lihaksiin ja hiki kyllä nousee pintaan!

Maanantain päivällinen; riisiä ja haukipihvejä | Maanantain lounas; kierrepastaa ja kanasuikaleita | Tiistian lounas; pastaa ja hirvenlihapihvejä

Keskiviikon lounas; pastaa ja kanasuikaleita | Torstain lounas; pastaa ja kanasuikaleita | Keskiviikon välipala


Perjantaista tähän päivään olen joutunut hieman soveltamaan ruoan ja treenin kanssa. Lähdimme seurakunnan kanssa perjantaina Maata Näkyvissä -festareille Turkuun ja sieltä tosiaan saavuin tunti sitten. Linja-auto matkalla söin hedelmiä, pilttiä, proteiinipatukoita sekä yhden kanatortillan pysähdyttyämme ABC.lle. Matka tosiaan kesti noin 7 tuntia ja perjantain treenitkin jäivät väliin. Illalla kävimme syömässä mäkkärillä ja ostin kanawrapin. Lauantaina oli ilmainen aamupala, lounas ja iltapala joidenka lisäksi kävimme vielä mäkkärillä. Tänään ilmainen aamupala ja lounas sekä takaisin kotia. Linkkumatkalla taas kanatortilla, patukoita ja hedelmiä. Treenit tosiaan jäi väliin, mutta ainakin jotain liikuntaa tuli kun hyppi permannolla.

Immanuel | Juha Tapio | LZ7

09 marraskuuta 2014

#23 Uusi vaihde elämään!

Enpäs ole taaskaan kirjoitellut pitkiin aikoihin.. Ei oikeen nappaa kun ei ole mitään itseni mielestä hyvää kirjoitettavaa saatika luettavaa :s Mutta nyt asiaan tulee muutos kuten koko elämääni! (ainakin seuraavan kuuden viikon ajaksi) 

Olen pitkään jo miettinyt mitä teen ruokailuni ja fyysisesti kunnossapysymisen suhteen. Minulla on jo pari vuotta ollut vatsavaivoja, lääkärillä on rampattu ja eri ruoka-aineita jätetty muutamaksi viikoksi pois kokeilun vuoksi, josko helpottaisi. No, ei ole helpottanut. Treenata jaksan aina jonkun lyhyen kauden kun on inspistä ja sitten se jää kun laiskistun. Haluaisin olla hyvässä kunnossa fyysisesti niin sisältä kuin ulkoa. Haluaisin olla tyytyväinen itseeni ja tuntea itseni terveeksi. Olen etsinyt netistä ohjeita, kokemuksia ym. mutta auttavaa ei löytynyt. Eräs päivä viimeviikolla selasin ask.fm sovellusta ja huomasin siellä yhden tytön muutoskuvan, jonka yhteydessä hän kertoi millä oli saanut itsensä sen näköiseksi. Fitfarm Bikini Challenge. Ryntäsin heti katsomaan ja tutkimaan Fitfarmin sivuja. Olin innoissani josko pääsisin tämmöiseen valmennukseen mukaan, pidinhän Juttaa todella hyvänä opastajana tv-ohjelman perusteella. BC oli valitettavasti alkanut jo viime kuussa, enkä päässyt sinne mukaan. Jatkoin sivujen tutkimista ja silmiini sattui Superdieetti joka alkaisi seuraavana maanantaina. Rupesin heti tutkimaan kokemuksia kyseisestä nettitreenistä ja olin jo päätökseni tehnyt.



Tänään kerroin dieetistä äidilleni, ostimme sen ja aloimme heti tutustumaan ohjeisiin ja käytänteisiin. Vaikka tämä onkin dieetti, ruokaa syödään ja paljon! Ainakin näin ensisilmäykseltä. Treeniäkin näyttää olevan rutkasti (4krt/vk + aerobiset). Meillä diettaajilla on tukena foorumi, jossa Jutta ja muu henkilökunta vastaa kysymyksiin ja siellä voi jutella muille, jakaa reseptejä ja vinkkejä. Pyrin kirjoittamaan joka sunnuntai viikkokatsauksen; mitä olen syönyt, miten treenit on mennyt ja fiilikset ylipäätään :)


Loppuun vielä muita kuulumisia! Lukion toinen luokka on lähtenyt hyvin käyntiin. Kaksi koeviikkoa ja jaksoa ollaan jo porskutettu läpi ja tiistaina alkaa uusi jakso. Tää toinen vuosi on ihan mahtava, sillä edessä Wanhojentanssit! Mekko on jo ostettu, sekä kaikki muu krääsä tilattu, kampaajat ja meikit varattu. Parikin on :) Huhhuh, rahaahan tuohon hommaan menee, mutta on se sen arvoista! Jatkan edelleen harrasteakatemiassa jota mainostimme Ysix-päivillä. Seuraava esiintymisemme on syksyn Ylioppilasjuhlissa 5.12., sitten joulujuhlassa 20.12. ja pääesiintymisemme tammikuussa järjestettävässä Tammikonsertissa. Sinne kaikki kynnellekykenevät kuuntelemaan! :)

06 elokuuta 2014

#22 Ruotsin reissu

Nyt tulee tositosi myöhässä tää postaus meijjän Ruotsin reissusta D:

Juu, elikkä saatiin toukokuussa ilmaset laivaliput Ruotsiin Danin kanssa, kun kävelimme kyläkauppa Tuurissa. Erään laivayhtiön esittelijä sit vaa pysäytti meijjät ja sano et nyt kävi tuuri, meillä on enää kaks laivalippua jäljellä ja te saatte ne! Oltiin ihan hölmistyneen näköisiä, kiitimme ja lähdimme ihmetellen pois. Siitä sit alko hirvee järjestely et millon on aikaa Ruotsin reissuun...

Reissu saatiin sit järkättyä 7.6. "Aamulla" oli aikanen herätys kolmelta ja matka kohti Vaasaa alkoi. Kahdeksan maissa oltiin Vaasassa ja päästiin vasta tunnin odottelun jälkeen laivaan ja lähtemään. Kyseessähän oli vain päiväristeily, matkat laivalla kesti 4h ja Ruotsissa aikaa oli 4,5h.

Laiva oli todella pieni, suoraansanottuna mitätön purkki kahdella ravintolalla, baarilla ja 3x6m kokoisella kaupalla... Aikamme seisoskeltuamme laivassa istumapaikkojen ollessa täysiä päätimme ostaa hytin. Siellä saimme hetken levähtää ennenkuin ravintola aukesi ja pääsimme syömään. Ruoka oli ihan hyvää saaristolaissafkaa :)

Tämmöne pikku kauris uiskenteli meressä :/






Saavuttuamme Ruotsiin oli maihinnousun aika ja selviäminen bussiin joka veisi Uumajan keskustaan. Oli hirveä paniikki kun ruotsintaitoni eivät olleet mitenkään kehuttavat ja jotenkin piti osata selittää bussikuskille et minne ollaan menossa ja minkä ikäisiä ollaan ja maksettuakin vielä. Mies puhui niin nopeea ja epäselvästi että taisi tulla pari väärinkäsitystä :D

Uumajassa ensimmäisenä suuntasimme shoppailemaan.. Ostoslistallani oli bikinit, shortsit ja joku kiva paita, mutten löytänyt kuin itseäni miellyttävät bikinit. Ostosten tekeminen sujui ihan mallikkaasti. Seuraavaksi vähän kiertelimme ja mietimme mitä söisimme. Noh, koska rahaa ei ollut paljoa tyydyimme yhteen jäätelöön jonka tilaamisessa oli hieman hankaluuksia :D






Laivassa piti olla puolituntia ennen sen lähtöä ja kerkesimmekin siihen hyvin bussilla. Laivassa söimme samassa ravintolassa kuin aamulla ja kävimme pariin otteeseen istumassa baarin puolella ja teimme tuliasostokset pikkupuodista. Suomessa oltiin kello 11 illalla ja kotona yöllä kolmen aikaan.

31 toukokuuta 2014

#21 Lomille

Jees, nyt on päästy lomille lukion ekan vuoden jälkeen! Huhhuh, raskasta on ollut ja ensi vuosi on raskaampi jos aion parantaa numeroita :D

Nyt tulee tämmönen tosi kuvapainotteinen postaus, ehkä kesällä löytyy jtn aihetta kirjoitellakin enemmän! :)



hoitokoira Nasu c:



Danin koira Atte c:
Mummon hautajaiset <3






ja puhelinkuvia..


Kevätjuhla-look :)